Arco arco, hmmm, kiidettiin Orcosta Arcoon. Heh. Jos Orcossa vedettiin hapanta punaviiniä pullonsuusta, niin Arcossa vedettiin sokeriöverit jäätelöbaarissa. Kiipeilykauppaa toisen perään ja hyvät hinnat. Kyllähän sen sitten tietää. Ostoslista on pitkä, kun tänne päin maailmaa pääsee.
Kyllä me jotain kiivettiinkin. Arcosta löytyy tosi hyvää kalkkikiveä, mutta todellisuudessa enemmän löyty sitä ei-niin-hyvää sorttia. Tavattiin nämä tyypit, ne on käyny enemmänkin tuolla kiipeilee, niin sieltä kannattaa katsoa sektorikohtaisia arvosteluja. Arcoon tarvitsisi semmoisen topon, mistä näkyy kuinka lasittunutta milläkin sektorilla on. Tai millon reitit on pultattu, kun siitäkin voisi jotain päätellä. Nyt se on vähän arpomista. Regina del Lagossa oli hyvää kitkaa.
Kalkkikivi on graniittiin tottuneelle suomalaiselle vähän outo ilmestys, sillä siinä missä graniitti on kovaa ja kestävää, niin kalkkikivi kuluu. Juuri tästä syystä kalkkikivikiipeily on niin siistiä, koska kalkkikiveen muodostuu luonnonvoimien ansioista mitä ihmeellisimpiä muotoja kun taas graniittissa vaihtelee lähinnä kidekoko. Toisaalta kalkkikiven pehmeys on huono juttu, koska ajan saatossa kiipeilijöiden aiheuttama rasitus kiillottaa kalkkikiven todella liukkaaksi. Tämmöstä lasittunutta (eli huonolaatuista, eli paskaa) kalkkikiveä ei ole niin mukava kiivetä.
