Dolomiiteille

Arcon jälkeen ohjelmassa on minun RCI -kurssi Dolomiiteilla. Saavuttiin tänne Cortina d’Ampezzoon pari päivää etukäteen että ehtisimme vähän tottua vesisateessa istumiseen ja kylmässä nukkumiseen. Vaikka Arco periaatteessa kuulukin Dolomiittien alueeseen, niin sää täällä Cortinassa on kyllä paljon vuoristomaisempi.

Torstaina oli hyvä keli ja pääsin kiipeilemään (ihan huvin vuoksi) Tuomon kanssa ekan pitkän reittini Dolomiiteilla. Kesken reitin näin tosi ison murmelin ja ajattelin että tuostapa saan hyvän päivällisen! Yritin tainnuttaa sen heittämällä BD:n kolmosen Camalotin (á ~70€) sitä kohti, mutta ohi meni! Sinne lenti hyvä camalotti, eikä sitä enää löytynyt!

Joo, että semmoista. Oppirahat on tälle paikalle täten kuitattu.

Koti ja sen takapiha Campeggio Dolomitilla.
Toppikuvia. Tuomon kanssa kiivettiin, mutta en uskaltanu pyytää kuvaan.
Poistumisreitti. Paikallinen opas ja sen asiakas navigoi.
Tuomo selvittelee poistumisränniä.
RCI hommia. Tuomo näyttää mitenkä asiakkaita viedään pitkällä reitillä. Keli oli huikea.
Me Hannan kanssa omaksuimme vuorostamme turistin identiteetin. Vaikeuksitta.
Toinen kurssiporukka topissa.
Topissa turisteilla oli jo nälkä ja vilu töppösissä.
Koulukallio
Poistumisella harjoiteltiin running-belayta.

Orco vielä kerran

Taneli lähetti kuvansa Orcosta, niin pistetäänpäs tämmöinen pienimuotoinen uudelleenlämmittely.

Laskeutumishommia Torre di Aimonilla. Pesce d’Aprile oli ehdottomasti viikon paras reitti! © Taneli Kalvas
Ensimmäiset mätöt paikallisessa. Kokeiltiin me vaihtaakin, mutta se jäi siihen yhteen kertaan. © Taneli Kalvas
Teknisesti ottaen me siis nähtiin Greenspit 8b! © Taneli Kalvas
Sadepäivä Torinossa © Taneli Kalvas
Itse hän jonka tähden Gran Paradison kansallispuisto on perustettu. Ei Ville. © Taneli Kalvas
Valle dell’Orco. © Taneli Kalvas

Lepopäivä Sergentillä

Viiden päivän jälkeen alkoi itsellä olla jo ”sormet kipeät”, niin päätin ottaa vähän rennommin. Kiipesin yhden köydenpituuden reitin Mary Poppins, joka oli 5c:n todella puhdasta käsihalkeamaa. Käsihalkeamassa kiivetään käsiä halkeaman sisään jumittaen, eli jammaten.

Taneli ja Ville lähettivät Fessura della Disperazionen 6b+. Tämä reitti on off-width halkeama, joka tarkoittaa sitä että se on liian iso nyrkki- tai käsijammiin ja liian pieni että sinne mahtuisi kokonaan sisään, jolloin se olisi chimney. Offareiden kiipeileminen vaatii minun nähdäkseni ihan oman persoonallisuustyypin. Semmosen mikä Tanelilla on.

Taneli valmistautuu offarihalkeamaa varten kun itse keskityn pelleilemiseen. Hyvän tuntuista otetta tuossa ensimmäisellä köydenpituudella, mutta loppua kohden olisi kyllä pelimerkit loppunu. © Ville Saksola
Tehtiin myös pyhiinvaellus Euroopan vaikeimmalle halkeamareitille, Greenspit 8b. Jesse ei vissiin katsonut hyvällä meidän touhuja ja turpaan tuli jo lähestymisellä. © Ville Saksola

Locatelli ja kadonneiden pulttien arvoitus

Neljäntenä päivänä jatkettiin Sergentillä, koska sieltä löytyi selvästi kaikkein siisteimmät reitit meidän tasolle. Käväistiin Villen kanssa lähettämässä Locatelli 6a (oblig. 4c). Reitiltä löytyi paljon hyvää dihedraalia, halkeamaa ja pätkä isompaa halkeamaa. Kokonaisuutena hyvin seikkailullinen ja greidiinsä nähden raskas reitti. Erityisesti viidennen köydenpituuden dihedraali oli tiukkaa settiä, jota seurasi miehen mentävä loiva halkeama. Halkeamaa ei pystynyt varmistamaan luonnollisesti (eli omilla kamoilla), joten sinne oli topon mukaan laitettu muutama pultti. Vaan pultteja ei löytynytkään!

Kiipeilyskenestä löytyy monenlaista mielipidettä pulttaamiseen ja sen eettisyyteen. Locatelli reitti on löydetty vuonna -74 ja ensinousijat eivät varmastikkaan ole pultteja käyttäneet. Pultit ovat mitä todennäköisemmin laitettu vasta myöhemmin, jotta reitti olisi turvallisempi ja mukavempi reitin tasoisille kiipeilijöille. Tämmöinen kiipeilyetiikka ei kaikille sovi, joten ratkaisuna käydään lyömässä pultit lekalla irti.

Kaihoisasti katselinkin näitä kalliosta törröttäviä metallitankoja, joista ei minulle turvaa suotu. Vaihtoehtoinani joko kiivetä alas reitin kruksidihedraali, jättää omaa kamaa kallioon ja laskeutua niistä, tai sitten jatkaa eteenpäin ja toivoa että ankkuri tulee lopulta vastaan. Valitsin jälkimmäisen ja vetäsin vajaan 20 metrin rannarin seuraavalle pulttiankkurille, jonka näki vasta sitten kun se tupsahti nurkan takaa nenän eteen.

Pulttien lyömisessä tältä reitiltä on varmasti ollut joku järkevä perustelu, mutta minulle se ei oikein näillä tiedoilla aukea. Nyt tätä reittiä ei oikein voi suositella kenellekkään, enkä tosiasiassa koe mitään harmia jos tämä linja jää tulevaisuudessa unholaan liian vaarallisena. Se antisosiaalinen yksilö joka on katsonut pulttien poistamisen tarpeelliseksi, saa puolestani kiivetä ihan keskenään.

Harmi sinällään, koska kiipeily tällä reitillä oli tosi siistiä.

Locatellin toppikuva.
Dihedraalin jälkeen syöksyttiin ränniin. Vika varmistus on tuolla main. © Ville Saksola
Sitten siitä ankkurille ilman lisävarmistuksia. © Ville Saksola

Apparizione del Cristo Verde

Parin harjoitusreitin jälkeen koimme olevamme valmiita Sergentille. Reitiksi valikoitui sekavarmisteinen släbi: Apparizione del Cristo Verde 6b (oblig. 6a), 330 m. Sekavarmisteinen tarkoittaa sitä, että kiipeilyn suojaamiseksi on tarjolla pultteja omien varmistusten lisäksi. Kiipeily oli hyvää, hommat luisti ja kellotettiin autolta autolle -ajaksi vähän reilut 7 tuntia. Ei ollenkaan paha.

Tällä kertaa meillä oli sanallinen kuvaus, kuva, piirros JA pulttilinja jota seurata. © Ville Saksola
Tule Sergentille ja ui kalliomeressä. © Ville Saksola
Viikon häröankkurikisan voittaja! Joku pariskunta tuli viereiseltä reitiltä samalle ankkurille ja lähti laskeutumaan. Tämä tyyppi klippasi lankaportillisen jatkon meidän sulkkariin ja sitten kaiken muun siihen ketjuun. Jopa oma tyttöystävä roikku siinä samassa. Varmaan jotain sporttikiipeilijöitä.. © Ville Saksola
Minullapa onkin kumia jalkapohjissa! © Ville Saksola
Rantapose. Eikä olla vielä edes topissa.
Kruksipätkän jälkeen tulikin vähän semmosta obligatory meininkiä. 40 metrin pätkä ja kolme pulttia. Kuva laskeutumiselta. © Ville Saksola
Toppikuva. © Ville Saksola
Siellä me ollaan tulossa alas! © Timo Manninen

Parete delle Ombre ja pakittamisen jalo taito

Eilisen reitit olivat mahtavia, mutta ne vedettiin harjoittelumentaliteetilla meidän todellista kohdetta Sergenttiä varten. Tämänkin päivän kohde Parete delle Ombre tarjosi meille hiukan helpompaa harjoittelukiivettävää, mutta sillä erotuksella Aimoniin, että ankkuripisteet eivät olleet pultattuja. Ne piti itse rakentaa. Reitin lukeminen eli kalliolla suunnistaminen muodostuukin tämmöisellä reitillä huomattavasti haastavammaksi, kun säännöllisin väliajoin ei tule pulttiankkuria vastaan.

Timo ja Taneli muodostivat köysistön ja lähtivät reitille Fessura degli schiavi della Pietra 5c ja me Villen kanssa lähdettiin reitille Colpo Basso 5b. Colpo Basso on pari köydenmittaa pidempi, eikä sille annettu sanallista kuvausta, ainoastaan kuva ja piirros saatiin mukaan.

Kolmannella köydenmitalla löydettiin kuvastakin näkyvä miehen levyinen halkeama (eli chimney). Halkeama olikin ihan tosi leveä, eikä minulla taikka Villellä oikein taidot riittäny sen selättämiseen. Varmistusten asettaminenkin olisi ollut mahdotonta noin 10 metrin matkalta.

Päätin sitten mennä sen halkeaman läpi kallion sisään ja sieltä pienestä reiästä ulos toiselle puolelle. Tästä yritettiin sitten löytää takaisin reitille. Kiipesin yhden pätkän täysin mahdottomasti varmistettavaa boulderpuutarhaa kunnes löysin ison hyllyn ja pultatun ankkurin jossa oli nenärengas laskeutumista varten! Edellinen ständi oli kuitenkin kahden kiilautuneen irtolohkareen väliin laitettu slingi, niin ajattelin että ehkä Villekin haluaisi jo sieltä pois. Lisäksi olin vetänyt kaksi edellistä pätkää laittamatta yhden yhtä varmistusta, niin koko homma alkoi jo arveluttamaan. Minulla ei ollut enää mitään hajua missä se reitti menee. Taneli ja Timo olivat topanneet oman reittinsä jo puolitoista tuntia sitten, kun me oltiin rönytty jo kohta neljä tuntia eikä oltu edes puolessa välissä.

Villen saavuttua totesimme, että emme ole enää samaa mieltä nykyisestä sijainnista, reitin jatkosta tai oikeastaan mistään muustakaan. Yhdessä asiassa olimme kuitenkin herttaisen samaa mieltä: otetaan pakit.

Kolmannen köydenpituuden halkeama. © Ville Saksola
Vähän turhan leveä. Ei me tuommosta osata. © Ville Saksola
Kolosta sisään ja kohti aurinkoa! © Ville Saksola
Jee! Me lähdetään vittuun täältä! © Ville Saksola
Lähestyminen oli kyllä aikamoista ryteikköä. © Ville Saksola

Torre di Aimonin

Tänään lähdettiin eilisen rohkaisemana ensimmäisille pitkille reiteille Torre di Aimonille. Minä ja Timo vedettiin Pesce d’Aprile 5c (oblig. 5a) ja Taneli ja Ville kiipesivät Spigolon 6a+ (oblig. 5b). Molemmat Aimonin klassikkoreittejä ja todella hyvää kiipeilyä!

Pitkä reitti tässä yhteydessä tarkoittaa 170 metriä kiipeilyä viidellä köydenpituudella. Molemmat reitit olivat yhtä pitkiä. Yhdellä köydenpituudella tarkoitetaan sitä, että ensimmäisenä menevä kiipeilijä liidaa seuraavalle ankkuripaikalle, josta sitten varmistaa toisena tulevan kiipeilijän. Toinen kiipeilijä sitten varmistaa samasta ankkurista liidajan seuraavalle köydenpituudelle.

Greidi 6a+ Spigololle kuvaa koko viiden köydenpituuden kokonaisvaikeutta. Yksittäisen köydenpituuden vaikeusaste voi olla helpompaakin. Esim. Spigolon köydenpituudet ovat greideiltään 4a, 4b, 6a+, 5b ja 5c. Suluissa ilmoitetaan ns. obligatory greidi, joka Spigololle on 5b. Tämä tarkoittaa yksittäisen pakollisesti vapaasti kiivettävän pätkän vaikeutta. Muissa tilanteissa voi joko teknota, vetää varmistuksista tai jotenkin muuten nylkyttää ylöspäin.

Aamujärjestelyt Noascan kylässä. © Timo Manninen
Pesce d’Aprilella ja Spigololla on yhteinen eka köydenpituus. Mukavan ilmavaa. © Timo Manninen
Pesce d’Aprilen ehdottomasti paras pätkä oli tuo mahtava dihedraali. Seuraavalle ankkuripisteelle könyttiin dihedraalin yli noin kymmenen metriä kuvassa näkyvän koivun jälkeen. © Timo Manninen
Dihedraalin jälkeen alkoi mahtava käsihalkeama. © Timo Manninen
Yritin piilottaa keltaisen camun tuonne puskaan, mutta Timo kuitenkin löysi sen. © Timo Manninen
Halkeaman jälkeen päästiin toppinurtsille… © Timo Manninen
jota sitten riittii..
ja riitti..
noin parikymmentä metriä, kunnes löytyi ankkuripuu… © Timo Manninen
ja varmistaja! © Timo Manninen
Tässä on Timon ja mun virallinen toppikuva, koska noista Timon fist.., siis jammihanskoista ei voi erehtyä. © Timo Manninen
Valmiina laskeutumaan Spigoloa pitkin. Piti odottaa ensin pojat alta pois, kun ne olivat vähän hitaampia kuin me. © Timo Manninen

Valle dell’Orco: Saapuminen ja Massi sotto il Caporal

Sain reissuun seuraksi Malpensan lentokentältä Tanelin, Timon ja Villen. Tarkoituksena kränkätä Valle dell’Orcon trädimultipitchejä niin paljon kuin mahdollista kahdeksan päivän ajan. Ensimmäinen päivä meni varsin tehokkaasti kaikkeen käytännön säätämiseen, joten jätettiin pitkät reitit myöhemmäksi. Sen sijaan käytiin kokeilemassa Orcon lyhyempiä ”bouldereita”.

Ihan ensimmäisenä käytiin ottamassa turpaan 6b halkeamalla Fessura Kosterlitz. Seuraavaksi siirryttiin alemmaksi laaksoon Massi sotto il Caporalille. Tämä paikka on Caporalilta aikanaan irroneiden bouldereiden muodostama oikea boulderpuutarha. Kosterlitzin innoittamana kävin ottamassa turpaan Diedro di Tatanos 5b -reitiltä. Lisäksi ruhjoin oikean sääreni lähestymisellä. Alkoi satamaan ja kuoritakit olivat autolla (paitsi Timolla). Päivän kokonaissaldona Tanelille Onlio 5a.

Orco näyttäytyi meille juurikin sellaisena kuin odotimmekin.

Boulderpuutarha. © Timo Manninen
5b dihedraali. No go. © Timo Manninen
Takki auki takasin autolle. © Timo Manninen