EA-laukku lyhyille multipitch -reiteille

RCI-kurssin sisältöön kuului meidän kurssilaisten toisillemme pitämät luennot. Aiheina olivat sään ennustaminen, kiipeilyseinän turvallisuusvastaavan problematiikkaa, Dolomiittien historiaa, pelko kiipeilyssä ja multipitch kiipeilyn nopeuttaminen. Oman esityksen aiheena oli kiipeilijän EA-laukku lyhyille maksimissaan päivän mittaisille multipitch -reiteille. Luentoni aikana jokainen esitteli oman EA-laukkunsa sisällön ja sitten lopuksi kokosin ajatuksia yhteen ja näytin oman EA-laukkuni sisällön. Luennot pidettiin aina päivän päätteeksi kuudelta iltapäivällä, joten homman piti olla toiminnallista. Toisaalta esitys jäi vähän pinnalliseksi, joten lupasin toimittaa asiatiedot kurssikavereille kirjallisena. Tässäpä tämä.

Lähtökohtaisesti kiipeillessä voi tapahtua vaikka mitä aivan hemmetin pahoja onnettomuuksia. Olisikin tosi kiva, jos mukana voisi kuljettaa mahdollisimman paljon ensiaputavaroita. Esimerkiksi yhden ambulanssin tai pelastushelikopterin. Näiden laitteiden varustetaso saattaisi riittää pelastamaan hengen useimmissa ikävissä skenaarioissa. Todellisessa maailmassa tosin joutuu kantamaan kaiken mukana, joten paino pitää optimoida. Asioita pitää jättää kotiin. Ja paljon.

Samaan aikaan EA-laukun sisällön pitäisi olla sellainen, että siitä löytää aputarvikkeet yleisimpiin ongelmatilanteisiin. Kiipeilijällä on pitkillä reiteillä mukana vaikka mitä kiipeilyyn liittävää tavaraa, mitä voi käyttää myös ensiapuun kuten narua, slingejä, puukko ja vaatteita. Ensiapulaukusta löytyy sitten tavarat niihin erikoistilanteisiin. Ensiapulaukkuni sisältö on siis seuraava.

Teippiä. Teipillä korjaa ja tukee nyrjähdykset, murtumat ja haavat. Kalliolta ei yleensä päästä nopeasti sairaalaan, joten kaikenlaisten vuotojen tukkiminen on todella tärkeää. Tässä teippi on kevyt, monikäyttöinen ja tehokas. Antaa niiden sitten sairaalassa miettiä, että miten ne sen teipin ottaa pois, mutta jos kaveri on selvinnyt hengissä sinne asti, niin asiathan ovat aika hyvin. Jos ei mitään muuta löydy, niin teippi ainakin mukaan. Jos olisin ammattikiipeilijä, niin haluisin Leukotapen minun sponsoriksi, se on ihan parasta. Ja niin kuin Paolo sanoi ”If you can’t duct it, then fuck it”.

Ideaaliside. Nilkan nyrjähtäminen on niin todennäköinen sattuma kiipeillessä, että kannan mukanani myös ideaalisidettä, jolla nilkan (tai jonkun muun ison nivelen) saa tuettua. Tuetulla nilkalla ja särkylääkkeissä loukkaantunut kaveri voi auttaa pelastautumisessa, ja tehdä asioista ratkaisevalla tavalla helpompaa ja nopeampaa. Teipillä sidottaessa tulee sidoksesta helposti liian kireä, josta seuraa kaikenlaisia komplikaatioita. Ideaalisiteellä sidoksesta saa huomattavasti mukavamman.

Laastaria. Pieni haava voi olla tosi ärsyttävä väärässä paikassa ja pelkällä teipillä korjaaminen on aina vähän ronskia hommaa. Spiderman laastari paikalleen ja kiipeily voi jatkua. Itsellä on mukana pari laastaria. Jos ei riitä, niin sitten teippiä.

Puhdistuslappu. Yksi puhdistuslappu ei paljoa paina ja sillä voi puhdistaa kädet ennen pieniä sitomishommia. Paskasilla käsillä tulehdutettu haava – vaikka miten pieni – voi pilata koko kiipeilyreissun.

Särkylääkettä. Puudutettu potilas on helpompi siirtää ja yhteistyökykyisempi. Huumattu potilas voi tehdä tyhmyyksiä. Itsellä kulkee mukana siis pelkästään Burana 600 mg ja Panadol 1 g kipulääkkeitä. Näiden annostuksena käytän 1 tabletti 1-3 kertaa vuorokaudessa kovaan kipuun (molempia yhtäaikaa). Opiaattijohdannaiset lääkkeet kuten Panacodit vievät kivun paremmin pois, mutta samalla huumaavat potilaan. Jos tilanne on niin kriittinen, että kipulääkkeitä tarvitaan paljon, niin silloin potilaan toimintakyvyn säilyttäminen on mielestäni tärkeämpää kuin kivun tehokas poistaminen. Ja kyllä noilla buranoilla ja panadoleilla kontataan jo aika pitkälle.

Monikirjoisia antibiootteja. Avomurtuman tai ison haavan paikkaaminen teipillä on aika likaista puuhaa. Ja jos olette lukeneet Aaron Ralstonin ”Between a rock and a hard placen”, niin tiedätte kuinka pahoja tulehduksia ihminen voi saada avomurtumista. Eli laajakirjoisia antibiootteja heti naamaan, kun näyttää pahalta. Näitä kannattaa kysellä omalta lääkäriltä, joka varmasti osaa määrätä sopivat, kunhan olette kertoneet, mihin käyttötarkoitukseen ne tulevat. Ihmiset voivat olla todella pahasti allergisia joillekin antibiooteille, joten varmista, että ne sopivat myös kaverille.

Imodium. Mahatauti pitkällä reitillä voi olla vaikka minkälaisen epiikin lähde, jos kaveri ei pysty pidättelemään kuin vartin. Yleensä mahatauti myös löytää kumppanin, joten molempien ripulitauti seinällä voi muuntaa päiväreissun yöhommiksi. Kannan siis mukanani Imodium 2 mg tabletteja. Annostuksena 2 kappaletta heti ongelmien ilmettyä ja sitten tarpeen mukaan.

Energiageeli. Laukussani kulkee mukana ylimääräinen energiageeli josta saa lisää virtaa kiipeilyreissun pitkittyessä pelastusepiikiksi.

Kakkapaperia. Pitkillä reiteillä ja varsinkin pitkillä lähestymisillä puskakakkaaminen on tosiasia. EA-laukussa kakkapaperi kulkee aina mukana, eikä sitä tarvitse erikseen muistaa.

Rahaa. Käteistä rahaa ensiapulaukuun eikä lompakkoakaan tarvitse erikseen muistaa.

Varaparisto. Varaparisto vaikkapa otsalamppuun tai radiopuhelimeen. Jos vaikka joutuu viettämään yön seinällä apua odottamassa.

Tällainen EA-setti painaa n. 200g tai alle, eli saman verran kuin yksi kolmosen camu, ja siitä saa mielestäni avun tarpeeksi moneen juttuun. Lisäksi EA-laukussani on sellaisia tavaroita, joita tarvitsen melkein joka reitillä (kakkapaperi), jolloin EA-laukku ei ole vain ”pieni punainen pussukka” jonka sisältöä ei ihan tarkalleen edes muista. Tällä tavalla EA-laukusta tulee osa jokaista kiipeilyreissua ja sen sisältö uusiutuu ja päivittyy aina. Tämä on mielestäni ehkä kaikkein tärkeintä. Muista mitä on mukana!

EA-laukun kokoamiseen sain insipiraation Adventure Partnersin Johannes Kärkkäiseltä, joten hänelle suuri  kiitos. Lisäksi suurena apuna toimivat oma äiti ja iskä, joiden kanssa hiottiin juttua eteenpäin. Kiitos äiti ja iskä!

Koko paketti levällään. Mahtuu helposti litran minigrip -pussiin.
Lääkepussin kylkeen kirjoitettu lääkkeen nimi, annostus ja viimeinen käyttöpäivämäärä.

Tietoa kirjoittajasta

Tero Mononen

Kiipeilyn sekakäyttäjä maasta jossa ei ole vuoria, vaan hemmetisti siirtolohkareita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.