Kun aloitin kiipeämään, kukaan ei kertonut että se olisi tällaista

Sunnutai-ilta, istun kotona koneella ja katson Ilmantieteen laitoksen nettisivuilta Vaasan sääennustetta vapuksi. Kymmenen vuorokauden todennäköisyysennuste lupaa mahdollisia sateita. Maanantaina otan asian puheeksi Vaasan BoulderFest 2015 -telttakuntani kanssa.

Maantaina katson Ilmatieteenlaitokselta sääennusteen Vaasaan. Meteorologin ennuste päivitetään noin 4 kertaa päivässä. Kymmenen vuorokauden todennäköisyysennuste päivitetään kaksi kertaa vuorokaudessa. Ennuste lupaa sadetta.

Tiistai. Ensimmäisenä aamulla katson sääennusteen vapuksi Vaasaan. Ensimmäisellä kahvitauolla katson Ilmatieteen laitoksen ennusteen, vaikka eihän se mihinkään ole aamusta muuttunut. Se päivitetään neljä kertaa päivässä. Katson siis sittenkin Forecan ja Yr:in. Yr on norjalaisten sääpalvelu, ja kuuluisa hyvistä säämalleistaan jotka toimivat Suomeenkin erittäin hyvin. Lounaalla katson Ilmatieteen laitoksen päivitetyn meteorologin ennusteen. Todennäköisyysennuste lupaa sadetta, mutta meteorologi laittaa viikonlopulle vain pilven ja yhden sadepisaran, heikkoja sadekuuroja siis.

Seuraavalla kahvitauolla katson josko iltapäivän päivitys olisi jo tullut. Ei ole.

Tiistai-illan teen kouluhommia ja käyn noin puolen tunnin välein toteamassa että ennuste ei ole muuttunut miksikään. Kerroinko jo, että meteorologin ennuste päivitetään neljä kertaa päivässä ja todennäköisyysennuste kaksi kertaa vuorokaudessa? Katson Forecan ja Yr:in. Lisäksi katson Ylen säälähetyksen Areenasta. Siinä meteorologi kertoo, että vappuna sataa vettä ja lunta. Animaatiossa näyttää siltä, että Vaasassa ei sada. Ilmatieteenlaitos: pilvi ja yksi sadepisara. Sovitaan telttakunnan kesken, että päätetään keskiviikkoiltana, että lähdetäänkö. Fyysikko minussa ajattelee, että ilmakehä on niin kaaottinen systeemi, että yli kolmen päivän ennusteet eivät voi ikinä olla tarkkoja.

Keskiviikkoaamuna katson sääennusteen vapuksi Vaasaan Ilmatieteenlaitokselta, Forecasta, Yr:stä ja päälle katson säälähetyksen Areenasta. Uusi lähetys tuleekin vasta yhdeksältä aamulla, joten joudun odottelemaan. Maikkarilta en pysty katsomaan kun selaimeni ei tue Microsoft Silvelightia. En halua asentaa Silverlightia. Kahvitauolla, lounaalla ja kahvitauolla katson kännykällä kaikki läpi. Ei muutoksia. Pilvi ja yksi sadepisara, 80% todennäköisyys että vappupäivänä sataa ainakin jonkin verran.

Keskiviikkoillan vietän Ilmatieteenlaitoksen sivuilla ja painan F5:sta kuin pakkoliikkeinen eläintarhaeläin. Kaikki ennusteet ovat samaa mieltä, perjantaina sataa, mutta kukaan ei oikein tiedä kuinka paljon. Sääkartoista näkee lännestä saapuvan saderintaman, joka kiertää Vaasan länsipuolelta noin 30 kilometrin päästä. Ilmatieteenlaitos: pilvi ja yksi sadepisara.

Kaverin kaveri sanoo, että Vaasa on Suomen aurinkoisin paikkakunta. Minä taas tiedän, että Helsingistä Vaasaan on 420 kilometriä.

Tietoa kirjoittajasta

Tero Mononen

Kiipeilyn sekakäyttäjä maasta jossa ei ole vuoria, vaan hemmetisti siirtolohkareita.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kun aloitin kiipeämään, kukaan ei kertonut että se olisi tällaista”

  1. Loppujen lopuksi Vaasassa ei satanut pisaraakaan koko Boulderfestin aikana. Havainnollisempi toteamus tähän olisi ollut kaavio sademääristä, jota en ottanut ajoissa talteen Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Paska reissu, onneks ei lähetty vai miten se meni 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *