Zen ja kiipeilykunnon huolenpito

And what is good, Phaedrus,
And what is not good—
Need we ask anyone to tell us these things?
― Robert M. Pirsig, Zen and the Art of Motorcycle Maintenance

Kekkoslovakian pahimpien jälkihöyryjen haihduttua, Koiviston tehtyä temppunsa (kiitos kaikesta!) ja jossain vuoden -95 ”nevö foget” paikkeilla tuli muistaakseni muotiin — jostain amerikoista kopioituna tietysti — sanoa meille nuorille ihmisille, että: ”susta voi tulla ihan mitä vain haluat”. Vaikka suomalainen sosiaalidemokratia lieneekin yksi tasavertaisimmat mahdollisuudet kaikille suova, ja tätä lausetta voisikin täällä jos missä käyttääkin hyvällä omallatunnolla, on se tietysti valetta. Kyllä se jo ala-asteella tuli viimeistää selville, että kyllä, meistä kaikista voi tulla ihan mitä vain, mutta joistakin meistä tulee mitä vain enemmän.

Jälkikäteen katsottuna on helppo nähdä oma elämä pitkänä sarjana valintoja. Omat valintani ovat nyt johdattaneet minut tilanteeseen, jossa en voi tehdä minkäänlaista kiipeilyreissua tänä vuonna ulkomaille (Ahvenanmaata ei lasketa). Eli ei useamman kp:n reittejä, ei alppirunttauksia, ei neveä, ei railoja, ei UV 8:a, tappavia iltapäiväsateita. Ei kesää teltassa. No game, no fun. Pelkkää suomikiipeilyä sen historian hämäriin, machismoon ja viiltävän teräviin krimppeihin sukeltaen. Ja koska Suomessa köysikiipeily on yleisesti ottaen aika surkeaa, niin joo kyllä, olen lähinnä boulderoinut.

Vaikka boulderoidessa onkin eniten merkitystä sillä miten isot kädet on, ja vaikeinta on kaiken jälkeen unohtaa, että lopulta kiipesit vain pienen kiven päälle, niin on tässä kiipeilyn kuninkuuslajissa kuitenkin jotain valaistumista tavoittelevaa urbaania kiipeilijää puhuttelevaa. Tiedäthän, ei se määränpää vaan matka. Ja ei aurinko näe kiipesitkö boulderin vai vuoren päälle, sillä kaikki ne ovat sille yhtä pieniä. Ja sitä rataa.

Boulderoinnista on vaan vaikea keksiä mitään järkevää kirjoitettavaa, paitsi tietysti hypettää niillä reiteillä mitä on kiivenny. Sillä sitähän boulderointi on? Greidin jahtaamista. Joskus sitten ilmoitat spotteriin tai MTK:n blogiin, että kiipesit nyt 8A:n. Huraa. Ja se on videolla. Etkä däpänny. Tai laittanu kahta pädiä sittariin päällekkäin. Tyylillä kiivetty.

Ja jos joku nyt luulee, että tämä kirjoitus kumpuaa katkeruudesta tai ahdistuksesta, niin ei.

Olen ihan vitun zen.

Le Petit Pince 6a+, Fallbacka. Reitti mikä kiipeytyy harvinaisen hyvin tällä vaikeusasteella. Korkeekin vielä.
Suuri Reitintekijä laittanut tähän graniittipläjäykseen myös pinchejä. Le Petit Pince 6a+, Fallbacka.
Uusimman Kiipeily-lehden innoittamana suuntasin Fallbackaan. Hyvä paikka, mutta tempperamenttista kiveä. Fontsufiili 6B+, Fallbacka.
Perustuen rajalliseen ymmärykseeni kiipeilystä, voisin väittää, että tämmöisistä tikkarimerkeistä ei ole hyötyä kenellekään. Pieni on kaunista? Tyebon 6a, Fallbacka.
Valtiovierailu 7A, Munkkivuori.
Supermartikainen 6C+, Grottan. Tosi hyvä.
Hallonpingvin 6C, Grottan, Ahvenanmaa.
Green dragon 6C, Grottan.
Angel Direct 7A, Kasviken. Sopiva korkee, ei mitenkään kovin kaunis, mutta hyvää kiipeilyä.
Kiipeily on äärimmäistä kehohallintaa ja ruumiillista hahmotusta vaativa laji, mutta asiallisista pysäköintitaidoista olisi myös hyötyä. Ainakin lajin säilymisen kannalta. Kasviken.
Stevie Haston kysyy blogissaan, että pitäisikö kukatkin greidata? Mielestäni olennaisempaa olisi greidata päiväunet. Ahvenanmaan päiväunet olivat jotain 7C+ luokkaa.
Ensin nauratti, sitten kieltäydyin uskomasta, nyt itkettää. Kasviken.

Tietoa kirjoittajasta

Tero Mononen

Kiipeilyn sekakäyttäjä maasta jossa ei ole vuoria, vaan hemmetisti siirtolohkareita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *