Arcon jälkeen ohjelmassa on minun RCI -kurssi Dolomiiteilla. Saavuttiin tänne Cortina d’Ampezzoon pari päivää etukäteen että ehtisimme vähän tottua vesisateessa istumiseen ja kylmässä nukkumiseen. Vaikka Arco periaatteessa kuulukin Dolomiittien alueeseen, niin sää täällä Cortinassa on kyllä paljon vuoristomaisempi.
Torstaina oli hyvä keli ja pääsin kiipeilemään (ihan huvin vuoksi) Tuomon kanssa ekan pitkän reittini Dolomiiteilla. Kesken reitin näin tosi ison murmelin ja ajattelin että tuostapa saan hyvän päivällisen! Yritin tainnuttaa sen heittämällä BD:n kolmosen Camalotin (á ~70€) sitä kohti, mutta ohi meni! Sinne lenti hyvä camalotti, eikä sitä enää löytynyt!
Joo, että semmoista. Oppirahat on tälle paikalle täten kuitattu.
Koti ja sen takapiha Campeggio Dolomitilla.Toppikuvia. Tuomon kanssa kiivettiin, mutta en uskaltanu pyytää kuvaan.Poistumisreitti. Paikallinen opas ja sen asiakas navigoi.Tuomo selvittelee poistumisränniä.RCI hommia. Tuomo näyttää mitenkä asiakkaita viedään pitkällä reitillä. Keli oli huikea.Me Hannan kanssa omaksuimme vuorostamme turistin identiteetin. Vaikeuksitta.Toinen kurssiporukka topissa.Topissa turisteilla oli jo nälkä ja vilu töppösissä.KoulukallioPoistumisella harjoiteltiin running-belayta.
Tavattiin ensimmäisenä kiipeilypäivänä Mika ja Heta Regina del Lagossa. Siinä päivän mittaan selvisi, että heille olisi tulossa Arcon kiipeilyopetuksen tarpeessa olevia vieraita. Viivi ei tosiaan pystyny vielä kiipeämään ja minullakin alkoi lepopäivälle olla tarvetta, niin sovittiin, että pidän semmosen iltapäivän mittaisen pikakurssin sporttikiipeilystä. RCI -pätevyyteen tartteen myös opetusnäyttöjä ja kai tämmöiset pro bono -hommatkin lasketaan?
Varmistaminen opeteltiin käyttäen semi-automaattista varmistusvälinettä. Sporttikiipeilijät käy ihan kuumana näihin vehkeisiin, koska sitten ne voi lungisti varmistella vaikka riippumatosta.Mielestäni hankalin puoli liidaamisen opettelussa on, että se pelottaa niin hemmetisti.Tosi hyvä paikka harjoitella. Pultit puolen metrin välein, toppiin pääsi kävellen, tasainen alusta ja helppoa kiipeilyä.Ristiintarkastaminen tärkeänä osana kiipeilijäparin turvallisuusprotokollaa. Kypärät olisivat myöskin kiva juttu, mutta harjoitusteknisistä syistä mentiin nyt näin.Ei oltu ainoita kurssittelijoita.Mitä tehdään jos ei millään päästä reittiä loppuun asti, eikä kävellen päästä kiertämään ylös?
Arco arco, hmmm, kiidettiin Orcosta Arcoon. Heh. Jos Orcossa vedettiin hapanta punaviiniä pullonsuusta, niin Arcossa vedettiin sokeriöverit jäätelöbaarissa. Kiipeilykauppaa toisen perään ja hyvät hinnat. Kyllähän sen sitten tietää. Ostoslista on pitkä, kun tänne päin maailmaa pääsee.
Kyllä me jotain kiivettiinkin. Arcosta löytyy tosi hyvää kalkkikiveä, mutta todellisuudessa enemmän löyty sitä ei-niin-hyvää sorttia. Tavattiin nämä tyypit, ne on käyny enemmänkin tuolla kiipeilee, niin sieltä kannattaa katsoa sektorikohtaisia arvosteluja. Arcoon tarvitsisi semmoisen topon, mistä näkyy kuinka lasittunutta milläkin sektorilla on. Tai millon reitit on pultattu, kun siitäkin voisi jotain päätellä. Nyt se on vähän arpomista. Regina del Lagossa oli hyvää kitkaa.
Kalkkikivi on graniittiin tottuneelle suomalaiselle vähän outo ilmestys, sillä siinä missä graniitti on kovaa ja kestävää, niin kalkkikivi kuluu. Juuri tästä syystä kalkkikivikiipeily on niin siistiä, koska kalkkikiveen muodostuu luonnonvoimien ansioista mitä ihmeellisimpiä muotoja kun taas graniittissa vaihtelee lähinnä kidekoko. Toisaalta kalkkikiven pehmeys on huono juttu, koska ajan saatossa kiipeilijöiden aiheuttama rasitus kiillottaa kalkkikiven todella liukkaaksi. Tämmöstä lasittunutta (eli huonolaatuista, eli paskaa) kalkkikiveä ei ole niin mukava kiivetä.
Viiden päivän jälkeen alkoi itsellä olla jo ”sormet kipeät”, niin päätin ottaa vähän rennommin. Kiipesin yhden köydenpituuden reitin Mary Poppins, joka oli 5c:n todella puhdasta käsihalkeamaa. Käsihalkeamassa kiivetään käsiä halkeaman sisään jumittaen, eli jammaten.
Taneli ja Ville lähettivät Fessura della Disperazionen 6b+. Tämä reitti on off-width halkeama, joka tarkoittaa sitä että se on liian iso nyrkki- tai käsijammiin ja liian pieni että sinne mahtuisi kokonaan sisään, jolloin se olisi chimney. Offareiden kiipeileminen vaatii minun nähdäkseni ihan oman persoonallisuustyypin. Semmosen mikä Tanelilla on.
Neljäntenä päivänä jatkettiin Sergentillä, koska sieltä löytyi selvästi kaikkein siisteimmät reitit meidän tasolle. Käväistiin Villen kanssa lähettämässä Locatelli 6a (oblig. 4c). Reitiltä löytyi paljon hyvää dihedraalia, halkeamaa ja pätkä isompaa halkeamaa. Kokonaisuutena hyvin seikkailullinen ja greidiinsä nähden raskas reitti. Erityisesti viidennen köydenpituuden dihedraali oli tiukkaa settiä, jota seurasi miehen mentävä loiva halkeama. Halkeamaa ei pystynyt varmistamaan luonnollisesti (eli omilla kamoilla), joten sinne oli topon mukaan laitettu muutama pultti. Vaan pultteja ei löytynytkään!
Kiipeilyskenestä löytyy monenlaista mielipidettä pulttaamiseen ja sen eettisyyteen. Locatelli reitti on löydetty vuonna -74 ja ensinousijat eivät varmastikkaan ole pultteja käyttäneet. Pultit ovat mitä todennäköisemmin laitettu vasta myöhemmin, jotta reitti olisi turvallisempi ja mukavempi reitin tasoisille kiipeilijöille. Tämmöinen kiipeilyetiikka ei kaikille sovi, joten ratkaisuna käydään lyömässä pultit lekalla irti.
Kaihoisasti katselinkin näitä kalliosta törröttäviä metallitankoja, joista ei minulle turvaa suotu. Vaihtoehtoinani joko kiivetä alas reitin kruksidihedraali, jättää omaa kamaa kallioon ja laskeutua niistä, tai sitten jatkaa eteenpäin ja toivoa että ankkuri tulee lopulta vastaan. Valitsin jälkimmäisen ja vetäsin vajaan 20 metrin rannarin seuraavalle pulttiankkurille, jonka näki vasta sitten kun se tupsahti nurkan takaa nenän eteen.
Pulttien lyömisessä tältä reitiltä on varmasti ollut joku järkevä perustelu, mutta minulle se ei oikein näillä tiedoilla aukea. Nyt tätä reittiä ei oikein voi suositella kenellekkään, enkä tosiasiassa koe mitään harmia jos tämä linja jää tulevaisuudessa unholaan liian vaarallisena. Se antisosiaalinen yksilö joka on katsonut pulttien poistamisen tarpeelliseksi, saa puolestani kiivetä ihan keskenään.
Harmi sinällään, koska kiipeily tällä reitillä oli tosi siistiä.
Parin harjoitusreitin jälkeen koimme olevamme valmiita Sergentille. Reitiksi valikoitui sekavarmisteinen släbi: Apparizione del Cristo Verde 6b (oblig. 6a), 330 m. Sekavarmisteinen tarkoittaa sitä, että kiipeilyn suojaamiseksi on tarjolla pultteja omien varmistusten lisäksi. Kiipeily oli hyvää, hommat luisti ja kellotettiin autolta autolle -ajaksi vähän reilut 7 tuntia. Ei ollenkaan paha.
Eilisen reitit olivat mahtavia, mutta ne vedettiin harjoittelumentaliteetilla meidän todellista kohdetta Sergenttiä varten. Tämänkin päivän kohde Parete delle Ombre tarjosi meille hiukan helpompaa harjoittelukiivettävää, mutta sillä erotuksella Aimoniin, että ankkuripisteet eivät olleet pultattuja. Ne piti itse rakentaa. Reitin lukeminen eli kalliolla suunnistaminen muodostuukin tämmöisellä reitillä huomattavasti haastavammaksi, kun säännöllisin väliajoin ei tule pulttiankkuria vastaan.
Timo ja Taneli muodostivat köysistön ja lähtivät reitille Fessura degli schiavi della Pietra 5c ja me Villen kanssa lähdettiin reitille Colpo Basso 5b. Colpo Basso on pari köydenmittaa pidempi, eikä sille annettu sanallista kuvausta, ainoastaan kuva ja piirros saatiin mukaan.
Kolmannella köydenmitalla löydettiin kuvastakin näkyvä miehen levyinen halkeama (eli chimney). Halkeama olikin ihan tosi leveä, eikä minulla taikka Villellä oikein taidot riittäny sen selättämiseen. Varmistusten asettaminenkin olisi ollut mahdotonta noin 10 metrin matkalta.
Päätin sitten mennä sen halkeaman läpi kallion sisään ja sieltä pienestä reiästä ulos toiselle puolelle. Tästä yritettiin sitten löytää takaisin reitille. Kiipesin yhden pätkän täysin mahdottomasti varmistettavaa boulderpuutarhaa kunnes löysin ison hyllyn ja pultatun ankkurin jossa oli nenärengas laskeutumista varten! Edellinen ständi oli kuitenkin kahden kiilautuneen irtolohkareen väliin laitettu slingi, niin ajattelin että ehkä Villekin haluaisi jo sieltä pois. Lisäksi olin vetänyt kaksi edellistä pätkää laittamatta yhden yhtä varmistusta, niin koko homma alkoi jo arveluttamaan. Minulla ei ollut enää mitään hajua missä se reitti menee. Taneli ja Timo olivat topanneet oman reittinsä jo puolitoista tuntia sitten, kun me oltiin rönytty jo kohta neljä tuntia eikä oltu edes puolessa välissä.
Villen saavuttua totesimme, että emme ole enää samaa mieltä nykyisestä sijainnista, reitin jatkosta tai oikeastaan mistään muustakaan. Yhdessä asiassa olimme kuitenkin herttaisen samaa mieltä: otetaan pakit.
Tänään lähdettiin eilisen rohkaisemana ensimmäisille pitkille reiteille Torre di Aimonille. Minä ja Timo vedettiin Pesce d’Aprile 5c (oblig. 5a) ja Taneli ja Ville kiipesivät Spigolon 6a+ (oblig. 5b). Molemmat Aimonin klassikkoreittejä ja todella hyvää kiipeilyä!
Pitkä reitti tässä yhteydessä tarkoittaa 170 metriä kiipeilyä viidellä köydenpituudella. Molemmat reitit olivat yhtä pitkiä. Yhdellä köydenpituudella tarkoitetaan sitä, että ensimmäisenä menevä kiipeilijä liidaa seuraavalle ankkuripaikalle, josta sitten varmistaa toisena tulevan kiipeilijän. Toinen kiipeilijä sitten varmistaa samasta ankkurista liidajan seuraavalle köydenpituudelle.
Greidi 6a+ Spigololle kuvaa koko viiden köydenpituuden kokonaisvaikeutta. Yksittäisen köydenpituuden vaikeusaste voi olla helpompaakin. Esim. Spigolon köydenpituudet ovat greideiltään 4a, 4b, 6a+, 5b ja 5c. Suluissa ilmoitetaan ns. obligatory greidi, joka Spigololle on 5b. Tämä tarkoittaa yksittäisen pakollisesti vapaasti kiivettävän pätkän vaikeutta. Muissa tilanteissa voi joko teknota, vetää varmistuksista tai jotenkin muuten nylkyttää ylöspäin.
Sain reissuun seuraksi Malpensan lentokentältä Tanelin, Timon ja Villen. Tarkoituksena kränkätä Valle dell’Orcon trädimultipitchejä niin paljon kuin mahdollista kahdeksan päivän ajan. Ensimmäinen päivä meni varsin tehokkaasti kaikkeen käytännön säätämiseen, joten jätettiin pitkät reitit myöhemmäksi. Sen sijaan käytiin kokeilemassa Orcon lyhyempiä ”bouldereita”.
Ihan ensimmäisenä käytiin ottamassa turpaan 6b halkeamalla Fessura Kosterlitz. Seuraavaksi siirryttiin alemmaksi laaksoon Massi sotto il Caporalille. Tämä paikka on Caporalilta aikanaan irroneiden bouldereiden muodostama oikea boulderpuutarha. Kosterlitzin innoittamana kävin ottamassa turpaan Diedro di Tatanos 5b -reitiltä. Lisäksi ruhjoin oikean sääreni lähestymisellä. Alkoi satamaan ja kuoritakit olivat autolla (paitsi Timolla). Päivän kokonaissaldona Tanelille Onlio 5a.
Orco näyttäytyi meille juurikin sellaisena kuin odotimmekin.
