Zen ja kiipeilykunnon huolenpito

And what is good, Phaedrus,
And what is not good—
Need we ask anyone to tell us these things?
― Robert M. Pirsig, Zen and the Art of Motorcycle Maintenance

Kekkoslovakian pahimpien jälkihöyryjen haihduttua, Koiviston tehtyä temppunsa (kiitos kaikesta!) ja jossain vuoden -95 ”nevö foget” paikkeilla tuli muistaakseni muotiin — jostain amerikoista kopioituna tietysti — sanoa meille nuorille ihmisille, että: ”susta voi tulla ihan mitä vain haluat”. Vaikka suomalainen sosiaalidemokratia lieneekin yksi tasavertaisimmat mahdollisuudet kaikille suova, ja tätä lausetta voisikin täällä jos missä käyttääkin hyvällä omallatunnolla, on se tietysti valetta. Kyllä se jo ala-asteella tuli viimeistää selville, että kyllä, meistä kaikista voi tulla ihan mitä vain, mutta joistakin meistä tulee mitä vain enemmän.

Jälkikäteen katsottuna on helppo nähdä oma elämä pitkänä sarjana valintoja. Omat valintani ovat nyt johdattaneet minut tilanteeseen, jossa en voi tehdä minkäänlaista kiipeilyreissua tänä vuonna ulkomaille (Ahvenanmaata ei lasketa). Eli ei useamman kp:n reittejä, ei alppirunttauksia, ei neveä, ei railoja, ei UV 8:a, tappavia iltapäiväsateita. Ei kesää teltassa. No game, no fun. Pelkkää suomikiipeilyä sen historian hämäriin, machismoon ja viiltävän teräviin krimppeihin sukeltaen. Ja koska Suomessa köysikiipeily on yleisesti ottaen aika surkeaa, niin joo kyllä, olen lähinnä boulderoinut.

Vaikka boulderoidessa onkin eniten merkitystä sillä miten isot kädet on, ja vaikeinta on kaiken jälkeen unohtaa, että lopulta kiipesit vain pienen kiven päälle, niin on tässä kiipeilyn kuninkuuslajissa kuitenkin jotain valaistumista tavoittelevaa urbaania kiipeilijää puhuttelevaa. Tiedäthän, ei se määränpää vaan matka. Ja ei aurinko näe kiipesitkö boulderin vai vuoren päälle, sillä kaikki ne ovat sille yhtä pieniä. Ja sitä rataa.

Boulderoinnista on vaan vaikea keksiä mitään järkevää kirjoitettavaa, paitsi tietysti hypettää niillä reiteillä mitä on kiivenny. Sillä sitähän boulderointi on? Greidin jahtaamista. Joskus sitten ilmoitat spotteriin tai MTK:n blogiin, että kiipesit nyt 8A:n. Huraa. Ja se on videolla. Etkä däpänny. Tai laittanu kahta pädiä sittariin päällekkäin. Tyylillä kiivetty.

Ja jos joku nyt luulee, että tämä kirjoitus kumpuaa katkeruudesta tai ahdistuksesta, niin ei.

Olen ihan vitun zen.

Le Petit Pince 6a+, Fallbacka. Reitti mikä kiipeytyy harvinaisen hyvin tällä vaikeusasteella. Korkeekin vielä.
Suuri Reitintekijä laittanut tähän graniittipläjäykseen myös pinchejä. Le Petit Pince 6a+, Fallbacka.
Uusimman Kiipeily-lehden innoittamana suuntasin Fallbackaan. Hyvä paikka, mutta tempperamenttista kiveä. Fontsufiili 6B+, Fallbacka.
Perustuen rajalliseen ymmärykseeni kiipeilystä, voisin väittää, että tämmöisistä tikkarimerkeistä ei ole hyötyä kenellekään. Pieni on kaunista? Tyebon 6a, Fallbacka.
Valtiovierailu 7A, Munkkivuori.
Supermartikainen 6C+, Grottan. Tosi hyvä.
Hallonpingvin 6C, Grottan, Ahvenanmaa.
Green dragon 6C, Grottan.
Angel Direct 7A, Kasviken. Sopiva korkee, ei mitenkään kovin kaunis, mutta hyvää kiipeilyä.
Kiipeily on äärimmäistä kehohallintaa ja ruumiillista hahmotusta vaativa laji, mutta asiallisista pysäköintitaidoista olisi myös hyötyä. Ainakin lajin säilymisen kannalta. Kasviken.
Stevie Haston kysyy blogissaan, että pitäisikö kukatkin greidata? Mielestäni olennaisempaa olisi greidata päiväunet. Ahvenanmaan päiväunet olivat jotain 7C+ luokkaa.
Ensin nauratti, sitten kieltäydyin uskomasta, nyt itkettää. Kasviken.

Onko kitka vain mielen luoma illuusio?

Nyt olen saavuttanut sen pisteen talvea, jolloin ajatus sisäkiipeilystä ei aiheuta enää kuin lievää antipatiaa. Toissapäivänä kiipesin yhden vaikean sisäboulderin. Toppiotteessa roikkuessani tuuletin sponttaanisti. Takaisin juomapullolla vähän hävetti, ”näkiköhän kukaan että tuuletin?”. Kai ne näki, kun joku tuli onnittelemaankin hyvästä suorituksesta. Perhana.

Viime viikolla innostuin projektoimaan toista reittiä. Kiipesin sen kahdessa sessiossa. Sisällä.

Kaikki otteet näyttävät isolta tai pieneltä pinchiltä, ja huukkailu niin kantapäällä kuin varpailla on erottamaton osa kiipeilytekniikkaani. ”Kokeile huukata tohon!”, neuvomme toisiamme. Toissaviikolla otin isosta pinchiotteesta jaloillani saksiotteen. Se auttoi pysymään niissä ylemmissä pienissä pincheissä paremmin. Sitä edeltävällä viikolla kampustelin isoja pinchejä pitkin. Ja silloin samalla viikolla dynosin pincheihin. Ninjapotkulla. Johon otin vauhtia, muistaakseni, pinchistä.

Köydellä kiipeän sisällä vakituisesti yli 30 otteen pituisia kahvareittejä joko vähän hänkillä, hänkillä ja joskus ihan tosi hänkillä. Välillä kiipeän pinchireittejä vertillä, ja joskus vähän hänkillä. ”Mitähän kivilaatua nämä otteet imitoivat?”, mietin. Siis silloin, kun en mieti että ”milloinkahan viimeksi graniitilla kiivetessä pinchasin?”. Turha spekuloida. Tai miettiä milloin viimeksi huukkasit.

Ravistelen käsiäni ja kiipeän lisää. Täällä tärkeintä on olla menemättä pumppuun.

Sisäkiipeilyssäkin on tietysti puolensa, eikä kenellekkään varmaan tule yllätyksenä, että jonkun lajin harrastaminen Suomessa on kausiluonteista. Tähän kausien vaihtumisen odottamisen tuskaan onkin jo ajat sitten kehitetty hyvä lievityskeino: mennään silti.

Gordon Gekko 6c+, Sipoo. Harvinaista halkeamaa boulderkorkeudella.
Halkeamasta tippuva vesi kastelee ensin pädin ja sitten kengät. Kenkien kastuttua otetaan kuivat tilalle. Pädin kastuttua lähetään kotiin.
Särkynyt Kivi, Kirkkonummi.
Talvihommiin auttaa harja ja pyyhkeet. Sekä aurinko. Kiitos pilvet! Kiitos aurinko!
Onko kitka vain mielen luoma illuusio? Ei ole, kitka on mankan luoma illuusio. Käytä sitä.

Kun aloitin kiipeämään, kukaan ei kertonut että se olisi tällaista

Sunnutai-ilta, istun kotona koneella ja katson Ilmantieteen laitoksen nettisivuilta Vaasan sääennustetta vapuksi. Kymmenen vuorokauden todennäköisyysennuste lupaa mahdollisia sateita. Maanantaina otan asian puheeksi Vaasan BoulderFest 2015 -telttakuntani kanssa.

Maantaina katson Ilmatieteenlaitokselta sääennusteen Vaasaan. Meteorologin ennuste päivitetään noin 4 kertaa päivässä. Kymmenen vuorokauden todennäköisyysennuste päivitetään kaksi kertaa vuorokaudessa. Ennuste lupaa sadetta.

Tiistai. Ensimmäisenä aamulla katson sääennusteen vapuksi Vaasaan. Ensimmäisellä kahvitauolla katson Ilmatieteen laitoksen ennusteen, vaikka eihän se mihinkään ole aamusta muuttunut. Se päivitetään neljä kertaa päivässä. Katson siis sittenkin Forecan ja Yr:in. Yr on norjalaisten sääpalvelu, ja kuuluisa hyvistä säämalleistaan jotka toimivat Suomeenkin erittäin hyvin. Lounaalla katson Ilmatieteen laitoksen päivitetyn meteorologin ennusteen. Todennäköisyysennuste lupaa sadetta, mutta meteorologi laittaa viikonlopulle vain pilven ja yhden sadepisaran, heikkoja sadekuuroja siis.

Seuraavalla kahvitauolla katson josko iltapäivän päivitys olisi jo tullut. Ei ole.

Tiistai-illan teen kouluhommia ja käyn noin puolen tunnin välein toteamassa että ennuste ei ole muuttunut miksikään. Kerroinko jo, että meteorologin ennuste päivitetään neljä kertaa päivässä ja todennäköisyysennuste kaksi kertaa vuorokaudessa? Katson Forecan ja Yr:in. Lisäksi katson Ylen säälähetyksen Areenasta. Siinä meteorologi kertoo, että vappuna sataa vettä ja lunta. Animaatiossa näyttää siltä, että Vaasassa ei sada. Ilmatieteenlaitos: pilvi ja yksi sadepisara. Sovitaan telttakunnan kesken, että päätetään keskiviikkoiltana, että lähdetäänkö. Fyysikko minussa ajattelee, että ilmakehä on niin kaaottinen systeemi, että yli kolmen päivän ennusteet eivät voi ikinä olla tarkkoja.

Keskiviikkoaamuna katson sääennusteen vapuksi Vaasaan Ilmatieteenlaitokselta, Forecasta, Yr:stä ja päälle katson säälähetyksen Areenasta. Uusi lähetys tuleekin vasta yhdeksältä aamulla, joten joudun odottelemaan. Maikkarilta en pysty katsomaan kun selaimeni ei tue Microsoft Silvelightia. En halua asentaa Silverlightia. Kahvitauolla, lounaalla ja kahvitauolla katson kännykällä kaikki läpi. Ei muutoksia. Pilvi ja yksi sadepisara, 80% todennäköisyys että vappupäivänä sataa ainakin jonkin verran.

Keskiviikkoillan vietän Ilmatieteenlaitoksen sivuilla ja painan F5:sta kuin pakkoliikkeinen eläintarhaeläin. Kaikki ennusteet ovat samaa mieltä, perjantaina sataa, mutta kukaan ei oikein tiedä kuinka paljon. Sääkartoista näkee lännestä saapuvan saderintaman, joka kiertää Vaasan länsipuolelta noin 30 kilometrin päästä. Ilmatieteenlaitos: pilvi ja yksi sadepisara.

Kaverin kaveri sanoo, että Vaasa on Suomen aurinkoisin paikkakunta. Minä taas tiedän, että Helsingistä Vaasaan on 420 kilometriä.

Kevään ekat boulderoinnit ja köysittelyt

Just kun olin päättänyt, että tästä blogista ei tulisi pelkkää kiipeilypokeria niin pilvet rakosivat ja kevät tupsahti Jyväskylään. Minkäs teet. Kai tässä postauksessa joitain informatiivisiakin ulottuvuuksia on. Löytyy tästä ainakin kuvia ulkokiipeilyn kahdesta suurimmasta tyylisuuntauksesta, boulderoinnista ja köysikiipeilystä. Mahdollisesti lukija myös saa jonkinlaisen käsityksen näiden tyylisuuntauksien välisistä eroista.

Mutta lähinnä tämä on nyt sitä itseään.

Boulderointia Salmirann. Tältä boulderointi suurimman osan ajasta näyttää. Pudotessa olisi tarkoitus osua noille patjoille.
Tomppa alaköysittelee Patamankalliolla. © Viivi Hyppönen
Gangbang 7A oli ainut kuiva reitti Marvinilla… © Riku Rissanen
Liian tiukkaa, liian kylmää. © Riku Rissanen
Riku sai jo huukin osumaan. © Heikki Pitkänen
Näätäkivi on niitä kiviä, joilla kiipeily on huomattavasti helpompaa keväisin… © Riku Rissanen
..tai ainakin kuivempaa.
Kunkku 6b. Kiva, mutta ei greidinsä veroinen. Paitsi jos ei yllä kruxissa oikean käden otteelle, niin sitten tämä on varmasti tosi vaikea. Ainiin, mainitsinko jo että olen greidinihilisti? © Riku Rissanen
Tomppa pistää yrkkää Herkulekseen 7b+. Joka sitten menikin seuraavalla sessiolla muutaman päivän päästä. Herra kuitenkin vetäs ensimmäisen 7a:nsa vasta viikko aikasemmin. © Riku Rissanen
Kelit hellii. © Riku Rissanen